Postikortit, siis taiteilijoiden postikortit ovat signeerattuja. Jos ei ole ollut niitten kanssa tekemisissä, se voi olla vaikeata. Kun ihastuu johonkin tyyliin/taiteilijan tuotoksiin, niin ne kortit tunnistaa ilman signeeraustakin.
Aika opettaa ja runsas korttien plaraaminen. Pinkasta kuin pinkasta huomaa heti sen oman keräilykohteen. Niin ollen oppii tunnistamaan myös kopiot. Siis, esim. Lisi Martinia matkitaan, mutta en huoli niitä! Simä erottaa heti, että mikä on aito ja mikä vain sinne päin.

Korttien kanssa on sitten oppinut tunnistamaan muitakin taiteilijoita silmällä. Marja-Liisa Pitkäranta on niin suosittu, että sen kortit tunnistaa, samoin Matti Kota, Rudolf Koivu, Virpi Pekkala jne.
Signeeraukset voivat olla sellaisia "harakanvarpaita" ettei niistä mikää ota selvää, mutta senkin vaan oppii, mikä kuuluu kellekin. Uusin minulle oli Eeli Jaatinen, jota minulla oli, mutta en tiennyt, kun en tunnistanut signeerausta:).
Oppia ikä kaikki. Olen "nuori" tällä alalla, joten koko ajan on opittavaa, mutta onneksi se kiinnostaa!

Kiertäneet ja kulkeneet kortit! Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Kyllä minä vaan alleviivaan sitä, että ihan vankkumaton keräilijä haluaa mieluummin kulkeneen kortin. Siis sen, missä on postimerkki, postileima ja vaikka jotain tekstiä. Postileima jo kertoo milloin kortti on kulkenut. Mitä vanhempi kortti, sen mielenkiintoisempi on teksti, sillä aikoinaan postikortilla kerrottiin kuulumiset ja sovittiin asioita.